Peruuta
Lisää ajoneuvoni Lisää ajoneuvoni
!
Tunnista ajoneuvosi sopivista tuotteista

Etujarrupalasarja

Jarrutyynyt Mister-Autolta

Jarrutyynyt ovat yhdessä jarrulevyjen kanssa osa jarrujärjestelmää. Kuluneiden jarrutyynyjen vaihtaminen on tärkeää ajoturvallisuuden kannalta. Uudet jarrutyynyt kaikille automerkeille ja -malleille saat Mister-Autolta.

Jarrutyynyjen tehtävä ja niiden kuluminen

Jarrutyynyt ovat levyjarrujen osa. Ne pysyvät paikallaan jarrusatulan avulla, joka jarruttamisen aikana puristaa jarrutyynyjä jarrulevyn molempia sivuja vasten. Tämä pysäyttää auton liikkeen. Tämän aiheuttaman kitkan vuoksi jarrutyynyt kuluvat käytön myötä. Jarrutyynyjen kunnon tarkastaminen säännöllisesti on siis tärkeää. Vaihtotarpeen voi todeta tutkimalla jarrutyynyjä. Niiden vaihtaminen on tarpeen, jos niiden paksuus on alle puoli senttimetriä tai jos jarrupoljin tärisee, vinkuu tai kirskuu jarrutuksen aikana. On kuitenkin muistettava, että jotkut jarrutyynyt eivät pidä minkäänlaista ääntä kuluessaan, ja ensimmäinen merkki siitä voikin olla jarrutyynyn metallisen taustalevyn esiin tuleminen. Tämä ei ainoastaan ole vaarallista, vaan voi myös vahingoittaa jarrulevyä. Tämän vuoksi on tärkeää tarkastaa jarrutyynyjen kunto ajoissa ajoturvallisuuden säilyttämiseksi.

Jarrutyynyjen hankkiminen ja vaihtaminen

Jarrutyynyjen hankkiminen Mister-Autolta on helppoa ja edullista, ja siinä saa rahoille todellista vastinetta— Ensiksi on tärkeää varmistaa, että hankkii autoonsa sopivat jarrutyynyt. Ne voi ostaa nopean ja vaivattoman hakukoneen avulla, käytettäessä Mister-Auton palvelua. Hakukoneeseen syötettyjen tietojen mukaisesti Mister-Auto etsii ja toimittaa asiakkaalle oikeanlaiset jarrutyynyt nopeasti. Liikekumppanuus hankkijoiden kanssa mahdollistaa lisäksi sen, että asiakkaat saavat jopa 60 prosentin alennuksen ostamistaan autonosista. Palveluun sisältyy myös ilmainen palautus.

Jarrutyynyjen vaihtaminen itse on yksinkertaista ja edullista, eikä se vaadi erityisiä työkaluja. Monissa autoissa jarrulevyt sijaitsevat auton etuosassa. Koska suurin osa paineesta kohdistuu niihin, ne kuluvat nopeammin ja ne täytyy siksi vaihtaa useammin kuin jarrutyynyt.

Jarrutyynyjen vaihtamiseksi

Autosi ollessa sammuksissa löysää eturenkaiden pultit ja nosta auton reuna ilmaan tunkilla. Irrota tämän jälkeen pultit kokonaan, sekä rengas vetämällä sitä itseäsi kohti. Jarrujärjestelmä tulee näkyviin. Etsi ja irrota jarrusatula, jolloin jarrutyynyt puristuvat jarrulevyä vasten hydraulisella paineella. Jarrutyynyt ovat kiinni joko kahdella tai neljällä pultilla. Usein vain alempien pulttien irrottaminen riittää. Ennen niiden vaihtamista ne kannattaa myös puhdistaa ja rasvata. Älä ole suoraan jarrusatulan edessä, sillä se saattaa avautua voimakkaasti ja nopeasti paineen vaikutuksesta.

Tämän tehtyäsi jarrusatulan pitäisi kääntyä ylöspäin, jolloin jarrutyynyt tulevat esiin. Voit sen jälkeen tarkastaa jarrutyynyjen kunnon ja paksuuden. Samalla on hyvä myös vaihtaa jarrutyynyt Jos jarrutyynyt tarvitsevat vaihtoa, poista vanhat jarrutyynyt liu’uttamalla ne ulos satulasta. Ne ovat usein paikallaan kiinnittimien avulla.

Jarrutyynyjen vaihtaminen

Poista vanhat jarrutyynyt. Vaihda vanhat kiinnittimet uusiin, jarrutyynyjen mukana tuleviin kiinnittimiin, ja voitele ne paketin mukana tulevalla voiteluaineella. Varmista, että kiinnittimet sopivat täydellisesti. Laita tämän jälkeen uudet jarrutyynyt. Jarrutyynyjen takapuolella on metallipinta, joka saattaa olla kiinnitetty tai irtonainen. Voit lisätä voiteluainetta metallipintaan sekä kiinnittimiin jarrutyynyn uloimmassa reunassa. Tämä ehkäisee jarrujen vinkumista. Varo, ettei jarrunestettä tai muuta voiteluainetta mene vahingossa uusien jarrutyynyjen sisäpuolelle, sillä se tekee jarrutyynyistä käyttökelvottomat. Tämän tehtyäsi liu’uta uudet jarrutyynyt sisään.

Vaihda jarrusatula. Liu’uta se takaisin paikalleen ja kiristä sitten liukutapit. Tämän jälkeen laita rengas takaisin paikoilleen ja kiristä pultit. Älä aja autolla, ennen kuin varmistat, että uudet jarrutyynyt on varmasti asetettu paikalleen oikein. Voit tehdä tarkastuksen painamalla jarrua ensin 20–25 kertaa auton ollessa vapaalla. Tämän jälkeen testaa jarrutyynyt ajamalla tiellä, jossa on vähän liikennettä, ja jarruttamalla. Aja ensin hyvin hitaasti ja lisää vähitellen auton nopeutta aina 60 km/h asti. Muista, että uudet jarrut voivat kirskua aluksi.

Lajittele
Tekniset ominaisuudet
Tuotteen kriteerit
Etujarrupalasarja
Etujarrupalasarja
Kuinka tehdä hyvä valinta?
Käytä valintaasi koskevia ohjeita
METZGER
Front brake pad set METZGER - 1170906

Front brake pad set
METZGER -
Viite: 1170906

METZGER
Front brake pad set (4 pcs) METZGER - 1170845

Front brake pad set (4 pcs)
METZGER -
Viite: 1170845

METZGER
Front brake pad set METZGER - 1170910

Front brake pad set
METZGER -
Viite: 1170910

METZGER
Front brake pad set METZGER - 1170936

Front brake pad set
METZGER -
Viite: 1170936

Nykyiset tarjouksemme

METZGER
Front brake pad set METZGER - 1170893

Front brake pad set
METZGER -
Viite: 1170893

METZGER
Front brake pad set (4 pcs) METZGER - 1170023

Front brake pad set (4 pcs)
METZGER -
Viite: 1170023

METZGER
Front brake pad set (4 pcs) METZGER - 1170069

Front brake pad set (4 pcs)
METZGER -
Viite: 1170069

METZGER
Front brake pad set (4 pcs) METZGER - 1170097

Front brake pad set (4 pcs)
METZGER -
Viite: 1170097

METZGER
Front brake pad set (4 pcs) METZGER - 1170108

Front brake pad set (4 pcs)
METZGER -
Viite: 1170108

METZGER
Front brake pad set (4 pcs) METZGER - 1170147

Front brake pad set (4 pcs)
METZGER -
Viite: 1170147

METZGER
Front brake pad set (4 pcs) METZGER - 1170166

Front brake pad set (4 pcs)
METZGER -
Viite: 1170166

METZGER
Front brake pad set (4 pcs) METZGER - 1170227

Front brake pad set (4 pcs)
METZGER -
Viite: 1170227

METZGER
Front brake pad set (4 pcs) METZGER - 1170236

Front brake pad set (4 pcs)
METZGER -
Viite: 1170236

METZGER
Front brake pad set (4 pcs) METZGER - 1170241

Front brake pad set (4 pcs)
METZGER -
Viite: 1170241

METZGER
Front brake pad set (4 pcs) METZGER - 1170290

Front brake pad set (4 pcs)
METZGER -
Viite: 1170290

METZGER
Front brake pad set (4 pcs) METZGER - 1170292

Front brake pad set (4 pcs)
METZGER -
Viite: 1170292

METZGER
Front brake pad set (4 pcs) METZGER - 1170359

Front brake pad set (4 pcs)
METZGER -
Viite: 1170359

METZGER
Front brake pad set (4 pcs) METZGER - 1170484

Front brake pad set (4 pcs)
METZGER -
Viite: 1170484

METZGER
Front brake pad set (4 pcs) METZGER - 1170027

Front brake pad set (4 pcs)
METZGER -
Viite: 1170027

METZGER
Front brake pad set (4 pcs) METZGER - 1170040

Front brake pad set (4 pcs)
METZGER -
Viite: 1170040

  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5
150 asiantuntijaa valmiita auttamaan sinua
Maksu useassa erässä
Nopea toimitus
Helppo 14 päivän
palautusoikeus